Kristittyjen jumalanpalvelus on nimeltään yleensä messu tai liturgia. Jumalanpalveluksen toimittaa pappi tai piispa. Monet tunnetut kirkot ovat hyvin vanhoja ja kuuluisia, kuten Notre Damen katedraali Pariisissa. Kirkkoja on kaiken kokoisia ja näköisiä, perinteisiä ja moderneja.
Kristityt uskovat vain yhteen Jumalaan, joka loi maailman seitsemässä päivässä. Jumalaa kutsutaan monilla nimillä, esimerkiksi Taivaan Isä, Herra, Kaikkivaltias. Jumalaa ei ole kukaan nähnyt, mutta hänet kuvataan yleensä vertauskuvallisesti esimerkiksi silmänä tai valonsäteinä. Kirkkoisien mukaan Jumala on ikuinen, ruumiiton, jakamaton ja kuvaamaton.
Kristinusko perustuu Jeesus Nasaretilaisen elämän opetuksiin ja elämän tapahtumiin. Jeesuksella oli 12 opetuslasta, joiden kanssa hän kävi nykyisen Israelin alueella saarnaamassa. Kuitenkin suurin osa vallanpitäjistä eivät pitäneet hänestä ja heidän johdollaan hänet ristiinnaulittiin, kun hän oli vasta 31-vuotias.
Jeesus syntyi joulupäivänä Betlehmissä. Kristityille joulu on nykyisinkin Jeesuksen syntymäpäivä. Hänen äitinsä on Neitsyt Maria ja isä Joosef, joka oli ammatiltaan puuseppä. Joosef ei kuitenkaan ole Jeesuksen biologinen isä, vaan Maria tuli raskaaksi Pyhän Hengen vaikutuksesta. Pääsiäistä vietetään sen vuoksi että, Jeesus kuoli ristille kuten profeetat olivat ennustaneet, mutta hän nousi ylös kolmantena päivänä. Pääsiäinen on kristittyjen tärkein juhla.
Raamattu on kristinuskoisten pyhä kirja, jossa on kaksi osaa eli vanha- ja uusi testamentti. Raamatun ovat kirjoittaneet Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Vanhassa testamentissa kerrotaan maailman synnystä ja kuinka Jumala loi maailman seitsemässä päivässä. Siellä on paljon kertomuksia Israelin kansan vaiheista ja ennustetaan Messiaan eli vapahtajan tulemista. Uudessa testamentissa on Jeesuksesta kertovat evankeliumit eli kertomukset Jeesuksen ihmeteoista, parannuksista, opetuskirjeitä ja ennustuksia maailmanlopun tapahtumista. Uusi testamentti on kristityille tärkeämpi kuin vanha testamentti evankeliumien takia.
Opetuksista tärkein on rakkauden kaksoiskäsky: rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Kultainen sääntö on tunnettu opetus: "Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." Kristinuskossa monet opetukset liittyvät armoon ja anteeksi antamiseen. Isä meidän -rukous on tuttu kaikille kristityille.
Jeesuksen elämän aikana syntynyt alkukirkko oli kaikille kristityille yhteinen. Myöhemmin alkukirkko jakautui erimielisyyksiin. Nykyisin eri kristityt kirkot haluavat tehdä yhteistyötä keskenään. Ekumeeninen liike on tärkeä tässä. Kristityt eivät kuitenkaan saa käydä ehtoollisella toistensa kirkoissa.
Pyhä kolminaisuus:
Kristittyjä kirkkokuntia on paljon erilaisia, esimerkiksi roomalaiskatoliset, luterilaiset ja ortodoksit. Näiden kirkkojen opeissa on paljon erilaista, mutta kaikille kristityille on yhteistä usko Pyhään kolminaisuuteen. Helluntaina muistellaan Pyhää kolminaisuutta.
- Isä tarkoittaa luojaa
- Poika tarkoittaa pelastajaa eli Jeesusta
- Pyhä Henki tarkoittaa pyhittäjää
Iktys:
Iktys on kalasymboli, joka on kaikkien kristinuskoisten yhteinen symboli. Sitä on käytetty eniten Muinaisen Rooman aikana, kun kristittyjä vainottiin. Tätä merkkiä käytettiin silloin siten, että henkilö joka halusi kertoa, että hän on kristitty niin piirsi vain puolet merkistä esimerkiksi maahan, ja jos toinen sen ymmärsi, niin hän piirsi loput kalasta.
Ristinmerkki:
Ristinmerkki on kristittyjen tunnus. Ristejä on erilaisia: esimerkiksi ortodokseilla siinä on alhaalla vino viiva, katolisilla ja luterilaisilla on taas ilman vinoa viivaa. Ristejä käytetään mm. kirkoissa, koruissa, koristeissa, ikoneissa ja Raamatun kannessa. Kun kristityt rukoilevat, niin he saattavat tehdä ristinmerkin sormillaan siten, että he koskettavat otsaa=ajatukset, rintaa=tunteita ja molempia hartioita=tekoja.
Erittäin perusteellinen ja hienosti tehty julkaisu! Kiitettävää työtä, Melissa. Olet perehtynyt aiheeseen paljon laajemmin, mitä tehtävänannossa edellytettiin. Hyvä!
VastaaPoista