Tervetuloa Uskonnot ja uskonnottomuus maailmassa -blogiin. Pitäjänmäen peruskoulun 7.luokkalaiset keskustelevat täällä uskonnoista, tekevät postauksia tai vain kertaavat jo opittua. Täältä löytyvät kaikki muistiinpanot maailmankatsomuksiin liittyen ja Jokainen saa laittaa tekstejä, kuvia tai videoita muiden katseltavaksi. Muistamme hyvät käytöstavat, asiallisen keskustelun ja toisten kunnioittamisen. Esiinnymme omilla nimillämme. Tervetuloa uskontojen ihmeelliseen maailmaan!
Lukijat
keskiviikko 3. huhtikuuta 2019
Luterilainen kirkko: kastemalja ja kolehti
1) MONESSA KIRKOSSA ON ESILLÄ KESTEMALJA, YLEENSÄ KIRKON ETUOSASSA.
KASTE ON SAKRAMENTTI, ELI PYHÄ TOIMITUS, JOSSA KASTETTAVA LIITETÄÄN SEURAKUNNAN JÄSENEKSI.
KASTEKÄYTÄNTÖ POHJAUTUU UUTEEN TESTAMENTTIIN. NYKYISIN KASTE VOI TAPAHTUA JOKO KIRKOSSA TAI KOTONA.
PAPPI VALELEE VETTÄ KOLME KERTAA KASTETTAVAN PÄÄHÄN JA SANOO: MINÄ KASTAN SINUT ISÄN JA POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN.
2) KOLEHDIN KERÄÄMINEEN MUISTUTTAA LÄHIMMÄISENRAKAUDESTA. ANNETTU LAHJOITUS TOIMITETAAN JUMALANPALVELUKSESSA ILMOITETTUUN KÄYTTÖTARKOITUKSEEN.
KOLEHTI KERÄTÄÄNN JUMALANPALVELUKSESSA YLEENSÄ SAARNAN JÄLKEEN ENNEN EHTOOLLISTA. HAAVIIN ON HYVÄ VARATA KÄTEISTÄ RAHAA. JOISSAKIN KIRKOISSA MYÖS KORTTI- TAI MOBIILIMAKSU VOI NYKYISIN OLLA MAHDOLLINEN.
ADEL JA FEHED
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Kristinuskon suuntaukset Mona ja Peppiina 7A Kristinusko perustuu ajanlaskun alussa Jeesuksen toimintaan ja opetuksiin, mut...
-
Tekijät: Tommi ja Teemu Juutalainen ruokakulttuuri perustuu uskonnollisesti puhtaaseen košer -ruokaan, joka tarkoittaa että ruoka on us...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti