Lukijat

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Kristinuskon suuntaukset ja kristinusko maailmassa- Mona ja Peppiina





Kristinuskon suuntaukset 
Mona ja Peppiina 7A


Kristinusko perustuu ajanlaskun alussa Jeesuksen toimintaan ja opetuksiin, mutta uskonto syntyi vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Uskonnon synnyn jälkeen se kuitenkin alkoi jakautua.

Kristinuskon pääsuuntaukset ovat katollinen ,ortodoksinen ja protestantiset kirkot.
Ne uskovat suunnilleen samoihin asioihin ,mutta painottavat eri opetuksia ja tapahtumia.

Kaikista suurin on katollinen kirkko johon kuuluu yli miljoona ja heitä on eniten Etelä-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Katollisuuden pääpaikka on Rooman keskellä sijaitseva Vatikaani ja sen johtaja on paavi.

Ortodoksinen kirkko irtaantui katollisesta kirkosta noin tuhat vuotta sitten ja sitä on eniten Itä-Euroopassa,Venäjällä ja Kreikkassa. Ortodokseja on maailmassa noin 260 miljoonaa.

Protestanttiset kirkot saivat alkunsa 1500-luvulla ,kun saksalainen Martti Luther arvosteli katollisen kirkon toimintaa. Protestanttiset kirkot ovat luterilainen kirkko, reformoidut kirkot ja anglikaaninen kirkko.



Aiheeseen liittyvä kuva

https://peda.net/jokioinen/perusopetus/miinan-koulu/luokat/5/uskonto/meu
käytetty: 17.4.2019    julkaistu: ei lue     julkasija: Kari Leppäkoski




 kristinusko maailmassa

Eurooppa on perinteisesti ollut kristinuskon ydinaluetta  ja sen vaikutukset näkyvät lainsäädänössä, lomissa, ihmisten kotona ja monissa muissa asioissa.

Kristinusko on hyvin elinvoimanen  uskonto Euroopan ulkopuolella. Sen asema on todella vahva Latinalaisessa Amerikassa, ja kristittyjen määrä kasvaa nopeasti sekä Afrikassa että Aasiassa.

Suomessa kristinusko alkoi esiintyä 800-luvulla. Suomen itäisiin osiin perustettiin ortodoksia seurakuntia, ja läntiset osat olivat katolisen kirkon vaikutuspiirissä, mutta tilanne muuttui, kun Ruotsin kuningas innostui Martti Lutherin ajatuksista ja käynnisti reformaation valtakunnassaan.

Kristinusko on vaikuttanut merkittävästi suomalaiseen kulttuuriin ja sen on myös ollut osana suomen kirjakielen syntymisessä.


Kaavio kristillisten kirkkojen jakautumisesta


käytetty: 17.4.2019 julkaistu/ viimeksi muunneltu: 17.huhtikuuta.2019

lähteet: Mosaiikki julkaistu 2017 ja julkaisija on Otavan kirjapaino Oy

1 kommentti:

  1. Hienosti tehty työ! Vastaa tehtävänantoanne. Tein teille hieman vaikeamman aiheen, koska arvasin teidän suoriutuvat siitä kiitettävästi. Hyvä tytöt! Teitte töitä hyvin, teksti on kirjoitettu hyvin, ulkoasu on kaunis ja kuvat sopivat hyvin tekstin sekaan. Olennaiset asiat tulevat selville. Jos jotain olisi voinut lisätä, se olisi kristinuskon tilannen Etelä-Amerikassa. Se on nykyään katolisen kirkon vahvinta aluetta, jossa katolilaisuus kasvaa.
    HUOM! katolinen kirkko (yksi l-kirjain), ei katolLinen kirkko (se tarkoittaa kirkkoa, jossa on katto :D).

    VastaaPoista