Lukijat

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Juutalainen usko ja juutalaisuuden tunnukset

Juutalainen usko

Kuvahaun tulos haulle menoraJuutalaisuus on 3000 vuotta sitten Lähi-idässä syntynyt etninen uskonto. Juutalaisuuden merkittävimpänä hahmona pidetään Abrahamia, jonka jälkeläisistä muodostui Israelin kansa. Israelin kansa pakeni nälänhätää Egyptiin ja satoja vuosia myöhemmin Egyptin farao teki heistä orjia koettuaan heidät uhkana.




Kuvahaun tulos haulle menora

Juutalaisuuden tunnukset

  Menora eli seitsenhaarainen kynttilänjalka on yksi juutalaisuuden vanhimmista symboleista. Menora symboloi palavaa pensasta, jonka Mooses näki. Menora on nykyään Israelin valtion vaakunassa. Sitä käytettiin raamatun mukaan Jerusalemin temppelissä kauan sitten. Myöhemmin sitä on käytetty hanukka-juhlassa ja synagogissa.





Kipa on ohut pyöreä päähine, jota juutalaiset miehet käyttävät rukoillessaan. Talmudin määräyksen johdosta kipaa käytetään peittääkseen pää rukoillessa. Myös ei-juutalaisten miesten tulee peittää päänsä synagogassa vieraillessaan. Kipaa käyttäessä ihmiset näyttävät kuuluvansa juutalaiseen kansaan.  Kipasta on tullut viime aikoina yksi juutalaisuuden symboleista.

Kuvahaun tulos haulle kipa

Rukouskotelo eli tefillin on nahkasta valmistettu kotelo ,jota pidetään otsalla ja käsivarsilla rukousten aikana. Tefilliniä käytetään aamurukouksessa ja sapatin aikaan.

1 kommentti:

  1. Kivat kuvat ja niihin sopiva teksti. Hyvin tehty työ. Alun esittelyssä olisi vielä pitänyt tuoda enemmän asioita esille juutalaisesta uskosta kuten tehtävänannossa mainittiin (jumalasta, pyhistä teksteistä...) eli ainakin nimi Jahve olisi pitänyt esitellä sekä Toora/heprealainen Raamattu. Mutta oikein hyvä kokonaisuus kuitenkin! Laitattehan seuraavalla kerralla tekijöiden nimet alle :)

    VastaaPoista